Kuuntelin tänään loppuun "aikataulukon arvoituksen." Kuten jo aijemmin mainitsen kuuntelen äänikirjoja kotitöitä tehdessäni ja lisäksi myös lenkillä ollessa.Kuopus on isänsä huomassa niin pääsen koiran kanssa metsään lenkille ja samalla kuuntelen kirjaa: mikä sen rentouttavampaa.

Äänikirjat ovat pelastus.Niitä voi kuunnella taustalla samalla kun puuhailee vauvan kanssa.Ennen äitiyslomaa kuuntelin kirjoja autoillessani työmatkoja, joten arvata saattaa etten ollut mikään kimppakyytien puolestapuhuja.

Christie on ollut minulle suuri kirjallinen rakkaus jo nuoruudesta lähtien.Nautin Agathen selkeästä rytmistä, puhtaista arvoista ja Hercule Poirotia lainatakseni " emme hyväksy murhaa"- asenteesta.Näissä kirjoissa ei pahuutta yritetä selittää ja perustella.Pahuus on pahuutta.Olen jotenkin kyllästynyt näihin syy-ja seuraus-kirjoihin, jossa karmiva lapsuus luo murhaajia ja se jollain tapaa hyväksytään sen tähden.Sillä ei kovinkaan monesta tulee pahaa vaikka kaltoin olisi kohdeltukin.Viime kädessä kyse on aina omasta valinnasta tekeekö pahaa muille ihmisille.Toisaalta Christie tuo kirjoissaan esille ajatusta, että kaikki kykenevät murhaan jos kohdalle sattuu oikea motiivi.Allekirjoitan tuonkin väitteen, itseni voin nähdä tappamassa sen ihmisen joka yrittäisi tehdä todella pahaa tyttärilleni.

"Aikataulukon arvoitukseen" palatakseni, kyseessä on perinteikäs Hercule Poirot-tarina.On nimettömiä kirjeitä joissa Poirot haastetaan, murhaaja joka murhaa aakkosjärjestyksessä ja jättää jälkeensä ABC-taulukon.Suuri ajojahti median avustuksella kiristää verkkoa murhaajan ympärillä aina yllättävään loppuunsa asti.Poirot ymmärtää mihin neula on helpointa kätkeä.

Tarina kulkee eteenpäin letkeästi,henkilöhahmot  tulevat eläviksi, juonessa on huumoria sekä rakkaustarinaa.Ei parhaita poirot-teoksia, mutta helposti avautuva, mielentyhjennyskirja tämäkin.